hilkkamlaikko Mustatalous kuriin - Suomen kansalle elinmahdollisuus

HYVÄ KANSANEDUSTAJA 25.2.2001 - TÄMÄN KIRJEEN SAITTE - 15 VUOTTA SITTEN

 

HISTORIA EI ANNA TEILLE RAUHAA - ENNEN KUIN 90-LUVUN UHRIEN OIKEUSTURVA PALAUTETAAN

Vuonna 2001 kirjoitin Teille kaikille silloisille kansanedustajille kirjeen. Teistä on edelleen eduskunnassa 22 henkilöä: 8 keskustasta, 4 kokoomuksesta, 4 sosiaalidemokraateista, 2 vasemmistoliitosta, 2 vihreistä, 1 ruotsalaisista ja 1 perussuomalaisista. Voisin nimetä Teidät kaikki, mutta ehkä tunnistatte itsenne.

Jotkut Teistä ovat luvanneet: "Kyllä tähän pitää nyt puuttua", "Nämä ovat arvokysymyksiä", "Kiitos mielipiteistänne, hyvää kevättä" ja eräs ilmoitti viime keväänä: "Minä en pyydä anteeksi", kun puolueen puheenjohtaja pyysi 90-luvun uhreilta anteeksi. 

.....näin Teille kirjoitin 2001 ja tilanne on edelleen sama 2016 yli 15 vuotta myöhemmin....

Olemme viimeiset yhdeksän vuotta eläneet itse oikeudettomassa tilanteessa, vailla sekä Ihmisoikeuksia että Perustuslain suomaa turvaa. Oman tapauksemme lisäksi olemme seuranneet useita vastaavia tapauksia, joissa useat pankit ovat laman aikana ja ennen sitä -luottoja myöntäessään 1980 -luvulla toimineet Suomessa voimassa olleiden valuuttamääräysten, pankkitoimintaa koskevien säännösten ja Suomen lain vastaisesti.

Hallitsemattomien poliittisten päätösten seurauksena pankeille on annettu mahdollisuus tuhota mittaamaton määrä tervettä yrittäjyyttä Suomesta. Olemattomilla valuuttaluotoilla on vedetty yrityksiä konkurssiin -lainvastaisesti ja silloisen Pankkitarkastusviraston määräyksien vastaisesti. On realisoitu valtavia omaisuusmassoja -pankin asiakkaiden oikeusturvasta piittaamatta. Näitä elämäntyönsä ja omaisuutensa menettäneitä kutsutaan nyt ylivelkaisiksi. MIKSI? MISTÄ NÄMÄ IHMISET OVAT VIELÄ VELKAA?"

 

20.4.2016 kysyn Teiltä aivan saman kysymyksen - Mitä aiotte tehdä?

Meillä on laki, mutta vallitseva käytäntö ohittaa lainsäädännön -aina, kun kyseessä on investoiva yrittäjä, takaaja ja velallinen. Tällä ryhmällä ei ole minkäänlaista oikeusturvaa Suomessa. Tämän hetken tilanne lähtee 90-luvulla luodusta, järjettömästä käytännöstä, jossa pankin ei ole tarvinnut noudattaa lakia. Oikeusistuimemme on tehoton, hyvien veljien -alttari, jossa tavallisen ihmisen on täysin mahdoton saada oikeutta.

Tiedämme, että Nordea jäi kiinni asiakasneuvonnasta, jossa veroparatiiseihin siirrettään huomattavia varoja ja toiminnasta ei makseta veroja Suomeen. Tällaisia Nordea -sidonnaisia yrityksiä on mm. perintäyhtiö Lindorff, joka perii vanhentuneita velkoja (lehtilaskuja 25 vuoden takaa!), tai yrittää saada asiakkaan maantielle kodistaan 1995 päätöksen perusteella - ilman velkakirjaa tai tilitystä v. 2016. Voittonsa tämä yritys kierrättää monimutkaisen kuvion kautta veroparatiiseihin. Tällaista kyytä Suomen kunnat ja kaupungit käyttävät perinnässään ja menettävät verotuloja, jokaisen ylimääräisen perintäkulun takia. Voi meitä Hölmöläisiä!

Osuuspankeissa tietyt johtajat ovat päättäneet tehdä tuloksensa pitämällä kirjanpidoissaan ja taseissaan olemattomia velkoja, joita ei ole ollut olemassakaan. Tilitysvelvollisuutta (RiL 28luku 4§ 3mom ja 5§) ei noudateta ja niin yrittäjä menettää miljoonien omaisuuden ilman, että velka lyhenee ollenkaan. Täysin lain vastaista toimintaa ja viranomaiset eri paikkakunnilla suojelevat "hyviä veljiä". Mikä näistä velkakirjoista tekee niin haluttuja?  Kun ne ovat pankin kirjanpidossa ja taseissa -niillä voidaan kiertää Suomen valtion veroja 18% koroilla -joka vuosi - jo 25 vuoden ajan. Kyse on todellisesta "harmaasta taloudesta". "Tästäkö Suomen kansa on maksanut 51 miljardia? Voi meitä hölmöläisiä!

 

....näin kirjoitin Teille 25.2.2001...ja tilanne on sama v. 2016

"TEILLÄ ON 51 OOO OOO OOO (51 MILJARDIN) VALTAKIRJA "

1. "SELVITTÄÄ, MITÄ TAPAHTUI JA MIKÄ ON TOTUUS. Miksi pankkien toimia ei tutkita, vaikka Suomesta löytyy jo useita näyttöjä täydellisestä Suomen lainsäädännön halveksimisesta. Kun tutkinta aloitetaan, on vähintäänkin kohtuullista keskeyttää kaikenlainen perintä koskien 90-luvun uhreja. On jo korkein aika, että Suomen Eduskunta käyttää sille suotua valtakirjaa ja antaa tälle kansalle edes mahdollisuuden elää Kansainvälisen Ihmisoikeussopimuksen mukaista elämää."

 

2." VAATIA PANKKEJA KANTAMAAN OMA VASTUUNSA ANNETUISTA LUOTOISTA"

"-Missä on pankkien oma vastuu luotonannosta? Nyt vain velanottaja on joutunut vastuuseen. Vastuu on laajennettava koskemaan myös luotonantajaa.

(Huomautus v. 2016: "Nyt OP ja Nordea velkakirjoissa on pykälä, jossa asiakas maksaa myös pankinjohtajan huonon asioiden hoidon - eli yrittäjä maksaa kaiken ja vastaa kaikesta tässä yhteiskunnassa!!!)"

3."VAATIA PANKEILTA OMAN YHTEISKUNNALLISEN VASTUUN MYÖNTÄMISTÄ JA VASTUUN KANTAMISTA"

"Nyt on aika vaatia pankkeja kantamaan oma vastuunsa yhteiskunnasta. He ovat osa tätä yhteiskuntaa ja silloin heitä ei voida pitää ulkopuolisina, mitä tulee jokaisen meidän vastuuseen yhteiskunnallisesta ja kaikkien kansalaisten hyvinvoinnista"

(Huomautus v. 2016: Björn Wahlroos näyttää hyvää esimerkkiä, miten törkeästi Nordea voi menetellä yhteiskuntaa vastaan ja sen jälkeen vielä syyllistää: "suomalaiset ovat laiskoja")

4."LAINSÄÄDÄNNÖLLÄ LOPETTAA VELALLISEN RAUNIOITTAMINEN"

"Mikäli yrittäjällä/ velallisella on vastasaatavia pankilta, hänen on mahdoton saada oikeutta, jos hänellä ei ole rahaa ajaa oikeuksiaan tuomioistuimessa." 

(Muistutin Teitä eräästä tapauksesta, jossa vouti toimenpidekiellon aikana, väärin perustein pankille toimittamista palkkarahoista, oli 8 vuoden aikana saatu vasta kaksi valmistelevaa istuntoa - nyt 2016 tuomioistuin on todennut 10 v. sitten, että pankin tulee maksaa rahat takaisin, mutta pankki pitää niitä edelleen hallussaan -luottolaitoslain vastaisesti/ Finanssivalvonta ei puutu)

5. "SUOMI ON RATIFIOINUT KANSAINVÄLISEN IHMISOIKEUSSOPIMUKSEN"

"Se edellyttää mm. ettei keneltäkään saa mielivallalla omaisuutta viedä. Jos Te hiljaisesti hyväksytte 90-luvun tapaukset, Te tulette toimineeksi itse Kansainvälisen Ihmisoikeussopimuksen vastaisesti.

"2001 Oikeusasiamiehen mukaan, ongelma on poliittinen ja vaatii poliittisia päätöksiä"

 

NÄIN SIIS 2001 - ENTÄ 2016?

OKO:n pääjohtaja Reijo Karhinen toteaa 16.4.2016 Ykkösaamussa: " Ongelma on poliittinen ja vaatii poliittisia päätöksiä"

Hyvät kansanedustajat, jotka saitte kirjeen 15 vuotta sitten ja Te, jotka näette kirjeen sisällön vasta nyt:

Eduskunta on säätänyt Suomen lain, jonka noudattaminen lopetettiin 1992 poliittisella päätöksellä. Nyt tarvitaan, siis sellainen poliittinen päätös, jolla säädetään, että kaikkien tässä maassa - siis myös pankinjohtajien ja virkamiesten-pitää noudattaa lakia? Tämähän vastaa jo huonoa farssia - ellei se olisi Euroopan karmein tragedia. 90-luvulla tehtiin poliittinen päätös, että ei tarvitse noudattaa lakia - nyt tarvitaan siis päinvastainen päätös. Voi meitä hälmöläisiä!

Useat ulosottoviranomaiset, poliisit ja jopa hyvin korkeat virkamiehet poliisiylijohdosta ja verohallinnosta, ovat todenneet minulle saman - tarvitaan poliittinen suunnanmuutos. 

Ongelma on tiedossa- seuraukset ovat tiedossa - laki on olemassa - tarvitaan vain poliittisia päätöksiä, joilla pankinjohtajien ja veroparatiisiyhtiöiden veronkierto laitetaan kuriin ja yrittäjien -erityisesti 90-luvun uhrien- oikeusturva palautetaan!

 

Hilkka Laikko

Velallisten Tuki, Tiedottaja, Johtoryhmän jäsen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Mitä totesi aikoinaan Jaakko Ilkka?

Ken vaivojansa vaikertaa,
n vaivojensa vanki.
Ei oikeutta maassa saa,
ken itse sit' ei hanki.

Aikoinaan meitä yrittäjiä oli koolla ja keskustelimme tästä plogistin ongelmasta. Miksi meitä lyödään kuin vierasta sikaa? Olemmeko ansainneet tulla teuraiksi ja uhrilampaiksi ammattimme takia.

Otimme esimerkiksi Itä-Saksailmiön. Kansa oli systeemiin tyytymätön. Motto oli: ''Viimeinen sammuttaa valot.''

Yleinen mielipide oli, että yrittäminen on todella hieno ammatti. Toistaiseksi sille ei ole tilausta Suomessa.

Minä muiden mukana muutin Viroon.

Tuosta joukosta muutti lähes kaikki yrityksensä ulkomaille. Pelkästään minä olen auttanut vuosien aikana kymmeniä yrittäjiä muuttamaan pois Suomesta.

Uutena ilmiönä on tullut, että yrittäjän mukaan lähteen Suomesta yrityksen ydinosaajat.

Vaikutukset ovat osaltaan vaikuttaneet Suomen talouteen. Pelkästään Virossa on jo yli 10.000 suomalaisten omistamaa yritystä.

Yllättävän moni haluaa pitää valtaosan palkastaan itsellään perheensä hyväksi, kun sen eteen on hikipäässä paiskinut töitä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Suomessa yllättävän moni päättäjä haluaa edelleenkin jakaa valtiojohtoisesti ihmisten hikipäässä työtä paiskien hankkimia palkkoja, vaikka julkisen talouden osuus BKT:sta on jo n. 59%. :-)

Pekka Iiskonmaki

#2
Ihan oikein muuten, mutta julkisen talouden osuus on jo liki 63%.

Jokainen markkinataloutta ymmärtävä tietää jo tuolla luvulla talouden mekanismit eivät voi toimia.

Ainoa keino on siirtyä markkinatalouteen tai sosialismiin. Tuo puolivälissä roikkuminen ei tule onnistumaan.

Kommunismi voisi sopia paremmin suomalaiselle kansanluonteelle.

Ero EU:sta ja eurosta. Sininen haalaripuku kaikille.

Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #8

Aina löytyy joku jolla menee vielä huonommin. Miksi niistä pitää ottaa mallia Jouni?

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen Vastaus kommenttiin #10

Tarkkuutta lukuihin ja määritelmiin. Jos julkisen sektorin menojen OSUUS BKT:stä on 58%, niin samalla mittarilla mitattuna yksityisen sektorin osuus BKT:stä on 240%. Bruttokansantuotteesta n. 20% tuottaa julkinen eli sen osuus BKT:stä on 20% ja n. loput 80% yksityinen eli sen osuus on 80%. Pitää siis puhua julkisten menojen suhteesta BKT:hen ja yksityisten menojen suhteesta BKT:hen, jotka kumpainenkaan eivät ole osa BKT:stä.

Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #11

Vain Suomessa julkinen talous lasketaan BKT:hen. Ei muissa EU -maissa. Valtion velka on siten n. 63%/BKT.

Suomen tulevaan talousromahdukseen on useita syitä. Ne eivät minua kovin paljon kiinnosta.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Hilkka tästä. Minä olen erityisen mielissäni siitä että saan valaistusta siihen että noita velkakirjoilla pelataan pankkien taseissa. Viimeaikaiset tapahtumat mm. Wahlroosin osalta osoittavat että meillä todellakin kukkii valtaholistien Suomessa täydellinen kaverisosiaalikapitalismi ja hovinarreilla on siinä oma merkittävä osansa.

Aloitin taas bloggaamisen nyt toisesta aiheesta (Nato http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2156...) mutta taitaa olla tulossa mehevä keissi myös minun ja 2+3 pienen lapsen perheen ja suomalaisen ulosottomiehen ja systeemin välisestä oikeudesta juuri velallis-asiaan liittyen.

Blogaan siitä ryhmässä - ja ehkä täälläkin hieman myöhemmin kun lisävalalaistusta? Kyse on siitä voiko ulosotto vaatia koko omaisuuden ulosottoon kun sinne on jo toimitettu velkoja vastaava osuus?

Ja sen jälkeen myydä ilmaiseksi kaikki ja todeta tehneensä hyvän työn tuhottumaan kolmen pienen lapsen perheen tulevaisuuden?

Menen vaikka vankilaan asiassa mutta enää en anna systeemille pikkurilliäkään - ulosottomies kertoi että on olemassa pykälä että ulosotto ei saa toimia velallisen vahingoksi... siihen vetoan.

Jotain yhteistä eikös juu 90-luvun tapahtumiin?

Palataan aiheisiin kun olen palaverissa ensin istunut ensi maanantain jälkeen.

Käyttäjän hilkkamlaikko kuva
Hilkka Laikko

En Petri hämmästy enää mistään. Ulosottomiehen tulee noudattaa lakia, mutta valvontaa ei ole, joten kaikki tekee "mitä lystää". Vastaus tuohon kysymykseen - ulosotto ei todellakaan voi toimia kuvaamallasi tavalla. Järjestelmä on luotu pankki- ja perintätoimisto -lobbareiden toimesta niin, että asiakas ei ehdi edes hakea oikeutta, kun jo vasara heilahtaa. Velkojan määräysvalta on täysin suhteeton.

Nopein tähän mennessä tehty realisointi oli 6.6 ulosmittaus, 7.6. velkojainkokous, 9.6 pakkohuutokauppa, jossa pankki sai 0.- markalla miljoonaomaisuuden, kiitti hyväveli- voutia ja myi seuraavana 10.6 päivänä 3 280 000,- etukäteen tietämälleen ostajalle. Velat asiakkaalle - koko omaisuus pankille. Ryhdy yrittäjäksi Suomessa - tuhoa oma, perheesi ja läheistesi tulevaisuus.

Heittäydytään mekin samalle linjalle: Heitetään mekin laki nurkaan, kuten meille on tehty 25 vuotta - Tehdään ALV -maksulakko. Eiköhän tässä maassa ala tapahtua, jos kaikki PK-yrittäjät yhdessä lyö hanskat naulaan ja lopeta kaikkien verojen maksamista yhtäaikaa. Näin minulle ehdotti ryhmä PK yrittäjiä.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Hilkka - minulla voi olla mielenkiintoinen keissi... toisin toivon että ei ole, eli siis vouti ei vaadi suoranaista järjettömyyttä.

Asioitten tajuamisen jälkeen salakavala kaksinaismoralismi on vielä selätettävänä - mm. siten että moni joka puhuu puhuu vasemmalla kädellä eikä ole valmis haastamaan systeemiä. Ilokseni olen huomannut sen että kun ihmiseltä on viety kaikki alkaa nähdä asiat jo aika syvällisesti.

Velallisten tukiryhmässä on tälläisiä ihmisiä. Meidän on tajuttava että muutos on omasta itsestämme kiinni. Kukaan ei tule sitä meille tekemään. Muutos vaatii myös joukkovoimaa.

Yrittäjät ovat avainasemassa - etenkin ex-sellaiset ("ex ja ex";-)) tässä ajamasi asiassa!

Pekka Iiskonmaki

''PK-yrittäjät yhdessä lyö hanskat naulaan ja lopeta kaikkien verojen maksamista yhtäaikaa. Näin minulle ehdotti ryhmä PK yrittäjiä.''

Tuota mekin aikanaan pohdimme, mutta sille ei ollut tilausta.

Hyvin tämä yritystoiminnan siirtäminen ulkomaillekin on toiminut ja se kasvaa koko ajan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Suomalaisella miehellä oli laiva ja hänellä oli sovittu kauppa laivasta, kauppahinnalla olisi velka pankille tullut maksetuksi ja miehelle olisi jäänyt vielä rahaakin.

Pankki esti kaupan ja ryösti laivan itselleen.

Käyttäjän psihentunen kuva
Pasi Hentunen

Sama täällä Petri, myös minulle on vähitellen valjennut pankkien peli velkakirjoilla. Esimerkiksi G Varoufakis kirjoittaa ("Maailmantalouden Minotauros") kuinka pankit vaihtoivat (ja vaihtavat edelleen) paketoituja asuntolainojen velkakirjoja eli CDO:ta taseissaan keskuspankkirahaksi, koska luottoluokittajat olivat antaneet niille useinmiten korkeimman AAA-luokituksen. Nehän olivat paskapapereita kuten romahduksessa kaikki havaitsivat mutta pyramidihuijaus toimi pitkään hienosti. Pankkien taseet ja velkavuoret paisuivat kuin pullataikina. Ikiliikkuja uskottiin keksityn, kun riskit oli hajauttamalla "hävitetty olemattomiin", hah hah.

Sama peli jatkuu edelleen ja vain keskuspankkien "koroton" raha pitää kuplataloutemme kasassa.

Käyttäjän hilkkamlaikko kuva
Hilkka Laikko

90-luvulla markkinoitiin valuuttalainaa ja yrittäjyyttä mainostettiin joka tuutista.
Nyt markkinoidaan EKP investointirahaa ja tehtävän on saanut OP-ryhmä. Kuitenkin eräillä kyseisen pankin konttoreilla on sekä 90-luvun että nykyisiä tapauksia, joissa pienenkin vaikeuden tullessa -vakuudet aliarvioidaan, yrittäjä heitetään pellolle pakkohuutokaupan kautta omasta kodistaan, pakkohuutokaupassa huutaja on usein pankki tai sen bulvaani ja omistusoikeuden siirtyessä -pankki tekee muhkea voiton -yrittäjän omaisuudella. Yrittäjälle jää velat ja luottohäiriömerkintä, jonka jälkeen elämä Suomessa on ohi, koska et saa asuntoa, et sosiaaliturvaa, et pankkitiliä, et puhelinta - et työpaikkaa.....MITALIN TOINEN PUOLI: Velkakirja jää olemaan ja koska nyt on oletettavaa, että entinen, nyljetty yrittäjä ei pysty maksamaan, voidaan joka vuosi merkitä velasta luottotappioiden korot.

Näitä tapauksia 90-luvun jäljiltä on n. 165 000 omaa kansalaistamme ja lisää tulee koko ajan.

Älä allekirjoita velkakirjaa, jossa on ehto 8.3 "mikäli pankin maksuvalmius tai vakavaraisuus laskee alle viranomaismääräysten, pankilla on oikeus irtisanoa velka heti takaisin maksettavaksi". (Massairtisanomistilanne).

Anteeksi kuinka? Asiakas yrittäjä joutuu siis vaikeuksiin, jos pankinjohtaja hoitaa pankkinsa sijoitukset huonosti! Missä laissa puhutaan massairtisanomisesta?

Uhkakuva seuraavalle 90-luvun tragedian toistolla on jo ilmassa: EKP:n 9%:n vakavaraisuuden nostovaade pankeille. Silloin eräiden pankkien velkakirja- ja panttikirjakupla puhkeaa, kuin vappupallo.

Käyttäjän maunostranden kuva
Mauno Strandén

Luin linkin tältä jatalta, jossa vasuri väitti, ettei yrittäjät järjestä työpaikkoja, miksi he ei itse yritä?
Vasemmiston kommenttiin suhtaudun hopö höpö puheena! Mitä he on tehneet työpaikkojen lisäämiseksi? Missä on heidän "oikeiden" yritysten työpaikat?
Vasemmistolla on joitakin yritelmiä, esim VVO jotka valtiontukemana on rakentanut taloja joista korjaa valtavat summat rahaa, mutta verottomasti?? On oikein vuorien noston veturi?
On silloin turhaa moittia muita, jos itselle järjestetty verottomaksi?
Viimeisin uutinen oli kuinka demarien hallitusvastuuaikana myytiin kaikkein eniten valtion omaisuutta, että kulutusjuhlat voisi jatkua?

Toimituksen poiminnat