hilkkamlaikko Mustatalous kuriin - Suomen kansalle elinmahdollisuus

Kaikki blogit puheenaiheesta Ihmisoikeudet

Kansanmurhan käsitteen inflaatio

Keskustelin taannoin twitterissä Ilkka Kiven kanssa, joka kutsui valkoisten vuonna 1918 punaisia vastaan tekemiä sotarikoksia kansanmurhaksi.

 

ilkkakivi1 ilkkakivi2

Pakkoavioliitto kriminalisoitava – Ilmiantajia suojeltava

Pakkoavioliitot ovat tavallisesti vanhempien tai suvun järjestämiä, ja puoliso usein sukulainen tai perhetuttava. Pakkoavioliitot järjestetään usein, kun on halu esimerkiksi kontrolloida ei-toivottua käytöstä, kuten esiaviolliset suhteet ja homoseksuaalisuus, halu suojella perheen kunniaa tai sillä vahvistetaan perheiden välisiä suhteita. Pakkoavioliittoja järjestetään myös oleskeluluvan tai kansalaisuuden varmistamiseksi ulkomailta tulevalle henkilölle. Perheellä voi olla myös taloudellisia ja sosiaalisia paineita, jolloin tytär saatetaan avioon nuorena.

Lapset ovat maan rikkaus ja kansan keskinäisen rakkauden lähde

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on tehtävänsä mukaisesti noussut puolustamaan Suomen lasten oikeuksia. Asia on tarkoituksellisesti nostettu esiin hyvään ajankohtaan, Juha Sipilän (kesk) hallituksen ensi vuoden kehysriihen alla.

Ehdotan kuolemanrangaistuksen palauttamista Suomen lakiin

Tarkkaan ottaen sitä ei tarvitse edes palauttaa. Nimittäin se on edelleen mainittuna oikeudenkäyntikaaren 1. luvun 12§:stä, jossa säädetään tuomarien tekemien väärien tuomioiden seurauksista:
 

Mitä Puigdemontin Suomen vierailu edisti?

Katalonian maanpaossa oleva presidentti Carles Puigdemont vieraili Suomessa viime viikolla torstaista perjantaihin. Vierailu saavutti sille asetetut tavoitteet. Puigdemont tapasi eduskunnassa kansanedustajia viidestä eri eduskuntapuolueesta ja välitti heille näkemyksiään Katalonian tilanteesta sekä ylipäätään ihmisoikeustilanteesta Espanjassa. Perjantaina Puigdemont piti Helsingin yliopistolla valtaisan suosion saaneen konferenssin, jossa käytiin Kataloniasta avointa keskustelua ja esitettiin myös varsin kriittisiä näkemyksiä; puolesta ja vastaan. 

Kansainvälisen yhteisön on painostettava Turkkia lopettamaan Rojavan miehitys

Irak pommitti kurdikaupunki Halabjan kemiallisilla aseilla murhaten yli 5000 ihmistä 16. maaliskuuta 1988. Tuhansia ihmisiä sai pysyviä vammoja pommituksen seurauksena. Kaasuiskun jälkeiset sukupolvet ovat saaneet perinnöksi turmeltuneen luonnon ja joukon perinnöllisiä sairauksia. Eloonjääneille ja laajemmin kurdiyhteiskunnalle tragediasta on jäänyt pysyvä trauma elettäväksi.

Yhteistyön ja ihmisoikeuksien puolella - CND viikon kokemuksiani

Mukanaolo YK:n huumausainetoimikunnan, CND:n, kokouksessa tarjosi minulle mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan huumetilannetta ja siihen liittyviä globaaleja haasteita. Ensimmäiset päivät koin olevani kuin Liisa Ihmemaassa. Energiaani meni siihen, että olen valtavassa YK:n Wienin toimipisteessä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Siihen, että hallitsin Plenaryt, Cowt, Informaalit, sivutapahtumat ja muut erilaiset kokoustermit. Lisäksi oma roolini eri paikoissa ja matkaraportin kirjoittaminen vaativat alkuun paljon aivotyötä.

Perheenyhdistämisissä turvattava lasten hyvinvointi

Tilastokeskuksen julkaiseman selvityksen mukaan tulorajojen asettaminen perheiden yhdistämiseksi ei ole vaikuttanut myönteisten perheenyhdistämispäätösten määrään. Sen osalta voidaankin katsoa keskustelu jatkossa tarpeettomaksi ja keskittyä parantamaan lasten asemaa pakolaiskysymyksessä.

Seksi ilman suostumusta on raiskaus

Seksi ilman suostumusta on raiskaus, ja raiskaus jättää uhriin syviä haavoja, vaikka siinä ei olisi käytetty nyrkkejä. Eduskunnassa on tänään lähetekeskustelussa eduskunnan naisverkoston lakialoite, jossa ehdotamme suostumuksen puutteen lisäämistä raiskauksen tunnusmerkistön ensisijaiseksi määritelmäksi rikoslakiin.

Talouseliitti kritisoi ihmisoikeuksia

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) julkaisi työmarkkinapoliittisesti värittyneen analyysin, jonka mukaan monessa maassa ei sallittaisi poliittisia lakkoja. EVA:n hallituksessa toimii mm. Björn Wahlroos.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä